Rekry

Palkkaamme vuosittain lukuisia tuoreita kasvoja ja kokeneita ammattilaisia alati kasvavan liiketoimintamme tueksi!

Teemme laajaa yhteistyötä eri koulutuskeskusten kanssa. Erilaiset nuoriso- ja aikuispuolen opiskelijat ovat meillä arkipäivää, ja vuosittain osallistumme kymmenien opiskelijoiden urapolkuun tarjoamalla monipuolisen koulutussopimuspaikan. Merkittävä osa koulutussopimusopiskelijoista jatkaa meillä myös oppisopimuksella ja työllistyy meille vakituisesti tutkinnon suoritettuaan. Tavoitteemme on, että jokainen halukas saa mahdollisuuden opiskella meillä koulutussopimuksella.

Takanamme on myös jo kaksi menestyksekästä rekrykoulutusryhmää, joista molemmista meille työllistyi keskimääräistä useampi hakija.

Avoinna oleviin työpaikkoihimme voit hakea hakemuksessa mainitun menettelyn mukaisesti. Ilmoitettujen työpaikkojen lisäksi olemme aina kiinnostuneita vapaana olevista jakelupuolella työskennelleistä osaajista. Meillä voit työskennellä myös sivutoimisesti, esimerkiksi viikonloppuisin tai miten ikinä sinulle sopisikaan.

Pääsääntöisesti työskentely meillä edellyttää C-ajokorttia ja voimassa olevaa ammattipätevyyttä. Joissain tapauksissa sinun on mahdollista työskennellä väliaikaisesti ilmankin, sillä tietyt pestit vaativat myös autonapumiestä. Autonapumiehenä voit jo perehtyä työhön ja suorittaa siinä ohella kuljettajatutkinnon. Kysy lisää, jos kiinnostuit!

Jos työskentely meillä koko- tai osa-aikaisesti kiinnostaa, tai haussasi on koulutussopimuspaikka, täytä sivun alaosassa oleva lomake. Vastaamme kaikkiin hakemuksiin.