Täyssähköinen tarina

01.03.2026

Täyssähköistä kuljettamista meillä on tehty vuodesta 2022 alkaen. Se oli aika aikainen startti Suomen sähköiseen ammattiliikenteeseen ja iso juttu siihen maailman aikaan. Oltiin aikaamme edellä. On siitä jotain kirjoitettukin, esim. tänne.

Tietyllä tapaahan kaiken uuden kokeileminen on aina riski. Me ED-Logistiikalla lähdettiin tähän sikäli varovaisesti, että ensimmäisten sähköautojen työtehtävät suunniteltiin aika pienelle ajosuoritteelle. Halusimme varmistaa ydinarvomme toteutumisen: toimitusvarmuuden.

Keskeisesti kaupunkialueella liikkuva täyssähköinen kuorma-auto toi näkyvyyttä, niin meille kuin asiakkaallekin. Varmasti valtaosa tamperelaisista on kiinnittänyt huomiota keskustassa nyt neljättä vuotta pyörivään lippulaivaan.

Kuvassa yksi Suomen ensimmäisistä täyssähköisistä kuorma-autoista. Tänä päivänä tällä pedolla operoidaan vaivatta 18 tuntia vuorokaudessa.

Täyssähköinen kuorma-auto käyttökokemuksena

Täyssähköiset jakeluautot nousivat nopeasti kuljettajiemme suosikeiksi. Uutuuden viehätyksellä oli varmasti oma roolinsa, mutta kokemus arjessa vahvisti nopeasti, että kyse ei ole pelkästä ensihuuman ilmiöstä.

Sähkökuorma-auton myötä kuljettajan työ ED-Logistiikalla otti selkeän askeleen eteenpäin. Tasainen ja hiljainen kulku, vaivaton ajettavuus sekä toimintavarma tekniikka tekevät päivittäisestä työstä sujuvampaa ja miellyttävämpää. Muutos ei näy pelkästään ajotuntumassa, vaan myös työpäivän kokonaiskuormittavuudessa.

Renault Trucks halusi tuoda kuljettajiemme ja ajojärjestelyn kokemukset esiin – katso haastattelut alta.

Joni oli yksi ensimmäisistä ED-Logistiikan kuljettajista, joka pääsi nauttimaan hiilineutraaleista kilometreistä ihan työkseen.
Ajojärjestelyn Lassi pohtii mielellään ratkaisua erilaisiin ongelmiin, mutta täyssähköisten kuorma-autojen kanssa sellaisia ei ole.

Kuten videoillakin käy ilmi, hyväksihän nämä havaittiin. Täyssähköiset kuorma-autot pelasivat moitteettomasti kelillä kuin kelillä. Työtyytyväisyyskin nousi entisestään, kun työpäivän suurin melulähde katosi lähes kokonaan.


Täyssähköisen kuorma-auton hiljaisuus ei ole pelkkä mukavuustekijä – se vaikuttaa suoraan työskentelyyn. Rauhallisemmassa äänimaailmassa keskittyminen paranee ja ajaminen tuntuu hallitummalta.


”Hiljaisuudessa on entistä helpompi keskittyä. Se tulikin tarpeeseen, sillä autolla ajetaan keskellä kaupunkia – ahtaissa paikoissa ja jalankulkijoiden seassa. He eivät aina havaitse hiljaa liikkuvaa jakeluautoa rinnallaan, joten tarkkana saa olla.”
Joni

Toimintamatka ja käyttöaste

Seuraavat sähköiset peliliikkeet tehtiinkin sitten jo kunnianhimoisemmilla tavoitteilla. Täyteen ladatun täyssähköauton toimintasäde pysyi suunnitelman mukaisena kelillä kuin kelillä, joten olemassa olevien täyssähkökuorma-autojen vuorokausisuorite tuplattiin. Tehtiin lisää täyssähköisiä investointeja, joista kerrotaan myös mm. täällä.

Kuvan kolmikko aloitti liikennöinnin keväällä 2025. Kuvassa on kaksi jakeluautoa ja yksi vetoauto – kaikki täyssähköisiä.

Täyssähköisillä kuorma-autoilla ajetaan säännöllisesti 600 kilometriä vuorokaudessa ja ajosuoritetta olisi varaa nostaa edelleen.

”Tietenkin reittisuunnittelu tulee tehdä hyvin, sillä syrjäisemmällä seudulla ei ole latausmahdollisuutta missä vaan. Lataushetket suunnittellaan ihan samalla tavalla, kuin esimerkiksi tauotkin – useinhan nämä kaksi tapahtuvat samaan aikaan.” Arto Telenius ED-Logistiikan ajojärjestelystä opastaa.

Rivin ylpeys on kuitenkin kuvassa keskellä oleva vetoauto, jonka työaika voi olla jopa 24 tuntia vuorokaudessa. Sillä kuljetetaan Hartwallin runkoa Lahdesta Tampereelle jopa kolmesti vuorokaudessa, ja lataukset suoritetaan lastaussilloissa, lastauksien ja purkujen aikana.

Vetoautossa voimaa piisaa. Sillä vedetään kahta puoliperävaunua. Kokonaisuutena tämä ajoneuvoyhdistelmä on täyssähköinen HCT-ajoneuvoyhdistelmä. Tämäkin saavutus on ollut oman kertomuksensa arvoinen – siitä on kirjoitettu mm. perävaunuvalmistajan sivuilla.

Tämä kokonaisuus kulkee kokonaan sähköllä. Se ei jätä hiilijalanjälkeä, joten meno on jäljetöntä.